3.5.2018

Ompeluohje: Maailman helpoin pussukka?

Keksin ehkä maailman nopeimman ja helpoimman pussukan ompelun!! Idea pussukan kehittelyyn lähti siitä, että koulun myyjäisiin, arpajaisiin jne. tarvitaan kaikenlaista pientä. Koska minulla on kankaita ja ompelutaitoa, haluaisin ommella jotakin - mutta mahdollisimman yksinkertaista ja kuitenkin käyttökelpoista. 


Sitten sen keksin - 

hiuslenkkisuljentainen pussukka! 



Pussukka on ommeltu puuvillakankaasta (uutta tai kierrätettyä esim. pussilakanasta, verhoista tms.). Pussukoita voi tehdä erikokoisia käyttötarkoituksesta ja kankaan riittävyydestä riippuen. 






💚




Laita pätkä nauhaa (4-6cm) hiuslenkin ympäri ja ompele se pussukan sivujen väliin - jätä ylös tilaa pussukan suljentaa varten (8-12cm on hyvä). Itse käytin kaupan paidoista leikattuja nauhoja.


💚





Ompele saumat, silitä ja käännä 

- valmis! 



Ompelin kaikki saumat saumurilla ja pussinsuun jätin myös saumurilla huolitelluksi. Halutessaan sen voisi vielä kääntää ja tikata ompelukoneella.


Sulje pussi hiuslenkillä kuten poninhäntä!






Pakkaa pussukoihin viemiset, hedelmät, eväät, lahjat, likapyykit tai kylään mukaan lelut. Pitkulaisena kätevä myös kenkäpussina. Unohda muovipussit, tee ja käytä pestäviä kangaspussukoita!





💚









💚

Lue myös nämä postaukset, joissa lisää hiuslenkkien hyödyntämistä ompeluprojekteissa:
 7 ompeluvinkkiä kierrätysmateriaaleistaTupsupipot

Ps. Tervetuloa uudelle facebook-sivulle:

8 kommenttia:

  1. No onpa kätevä pussukka! Peukku sille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :D Sopii hyvin esim. ompelujumin selätykseen!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Laura :) Juuri oltiin reissussa ja olipa hyvä, että oli näitä pussukoita mukana - likavaatteille, ostoksille, lasten varavaatteille jne.

      Poista
  3. Kiva idea muovipussien käytön sijaan 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Ja valoverhotyyppisestä kankaasta tehtynä saa oivia pesupusseja :)

      Poista

Lukisin mielelläni, mitä ajatuksia kirjoitukseni herätti. Voit jättää kommentteja, vinkkejä, ehdotuksia tai vain terveisiä :)